Opiskelublogi Opiskelupaikka Pääsykoe Virtuaaliopo Työpaikka&harjoittelu Opiskelu Ulkomaille Koulutus

Archive for the ‘Artikkeleita’ Category

  • Pääsykoe-kevät ilman valmennusta?

    Date: 2010.05.09 | Category: Artikkeleita, Pääsykokeet, Valmennuskurssi | Response: 0

    Viime kerralla pohdittiin valmennuskurssien roolia opiskelijoiden pääsykoe-prosessin aikana. Myönnettäköön, että valmennuskurssien sisäänpääsyprosentit ovat usein aika painavia lukuja, mutta sisään pääsee joka vuosi myös joukko ihmisiä, jotka ovat selvityneet lukemisesta omin avuin. Valintaan saattaa vaikuttaa raha tai omat periaatteet, mutta yhtä kaikki, päätös voi olla vaikea, sillä nykyisin paine osallistua kurssille voi olla kova. Nimittäin jättäytymällä pois, hyväksyy samalla myös sen tosiasian, että kilpasiskot saavat osakseen ylimääräistä tukea, opetusta ja kannustusta, joka saattaa tavalla tai toisella vaikuttaa hakijan omaan asemaan.

    Toisaalta välillä päätös kurssille osallistumisestakin voi joissakin tapauksissa mietityttää, sillä kurssit saavat osakseen myös paljon vastustusta. Kovat hinnat asettavat hakijat eriarvoiseen asemaan, jolloin ajatus kaikille avoimesta mahdollisuudesta yhtäläiseen koulutukseen joudutaan kyseenalaistamaan. Tätä asiaa nostettiin esiin myös Aino-lehdessä ilmestyneessä mielipidekirjoituksessa.

    Klikkaa kuvaa suuremmaksi ja lue juttu!

    Mutta kuten seuraavasta haastattelusta käy ilmi, tavoitteiden saavuttamiseksi on olemassa monta eri tietä. Jokainen valitkoon siis itselleen sopivimman vaihtoehdon, muiden mielipiteistä välittämättä!

    Emmi, 21 (Kemian laitos) Ei käynyt valmennuskurssia

    Opiskelujen alettua olen viihtynyt ystävien kanssa oikein mainiosti, kursseilla vähän vaihtelevammin. Ei kannata uskoa, ettei kemianopiskelijan tarvitse osata fyssaa tai matikkaa…. Pääsykoe-keväänä päätin, etten käy valmennuskurssia, koska tunsin ettei siihen ollut tarvetta ja tiesin taitojeni riittävän sisään. En edes tehnyt kaikkia valintakokeen tehtäviä, koska tiesin, että tehdyt tehtävät riittäisivät sisäänpääsyyn. Opiskelin itsenäisesti laskemalla kaikista lukion kirjojen eri alueista kertaustehtäviä  ja luin teorian läpi pari kertaa huolella.

    Vinkiksi tämän kevään hakijoille sanoisin, ettei kannata stressata itseään ihan lukkoon! Jos olet lukenut tarpeeksi, niin tiedät sen, eikä tarvitse liikaa jännittää. Osa mokaa kokeet pelkästään liiasta stressistä ja jännityksestä! Lisäksi aivot toimii paremmin kun luottaa itseensä, nukkuu hyvin ja syö hyvin.Kahvi on ihan turha pissahädän aiheuttaja!

    Kannattaa etukäteen ottaa huolellisesti selvää hakijoiden tasosta ja se osaaminen, mikä vaaditaan sisäänpääsyyn. Kannattaaa käydä kokeilemassa ensimmäinen pääsykoe, jos ei jaksa kunnolla vielä esim. suoraan kirjotuksista lukea. On paljon kivempi mennä “kunnolla yrittämään” kun ei kaikki ole ihan tuntematonta ja vierasta! Jos sisäänpääsy on helppoa, ei tarvitse rehkiä itseään piippuun, mutta jos koe on haastava, lue kunnolla, perusteellisesti, mieti omaa oppimista ja hyödynnä parhaita puoliasi! :)

  • Sisäänpääsyn hinta?

    Date: 2010.05.05 | Category: Artikkeleita, Opiskelutekniikka, Pääsykokeet | Response: 0

    Toiset kannattavat, toiset vastustavat ja loput osallistuvat omasta mielipiteestään huolimatta -varmuuden vuoksi. Valmennuskurssi-bisnes on nykyisin jo aika luonnollinen osa yliopiston pääsykoe-prosessia ja harva uskaltaa ottaa riskiä ja yritää sisään ilman kurssia. Vaikka ei itse uskoisikaan kurssien antiin, niin usein ajatus siitä, että muut voisivat saada edes pienen etumatkan tässä tärkeämpääkin tärkeämmässä kilpajuoksussa, saattaa kuullostaa sietämättömältä.

    Usein oma tuleva opiskelupaikka on yksi elämän tärkeimmistä tavoitteista, joten kaikki apu on silloin tervetullutta. Mutta mikä näissä mielipiteitä jakavissa kursseissa sitten on niin erityistä? Ja mitä tekevät ne, jotka päättävät pärjätä omin päin? Itse olen kokenut vain valmennuskurssin, joten oma arviointikykyni ei siis ehkä ole kaikkein paras. Siksi keräsinkin kokoon muutaman opiskelijan ja kyselin vähän heidän kokemuksiaan pääsykoeprosessista. Mukana on siis tapsapuolisuuden vuoksi 1 valmennuskurssin käynyt opiskelija ja 1 omin päin selviytynyt. Yhteistä molemmille kuitenkin on, että kummatkin ovat päässeet sisälle kouluun- vain hieman eri teitä.

    Ohessa olevassa lehti-artikkelissa on myös haastateltu opiskelijoita samasta aiheesta ja kuten artikkelissakin todetaan, kurssien osallistumis-prosentit ovat aika hurjia! Tämänkin blogin haastattelua tehdessä oli hämmentävää huomata, kuinka vaikeaa oli löytää nuoria, jotka eivät olleet käyneet kurssia. Toistaiseksi ilmiö koskee vain yliopistoon pyrkijöitä, mutta onko jossain vaiheessa myös AMK-valmennuskurssien aika? Klikkaa kuvaa suuremmaksi ja käy lukemassa opiskelijoiden mielipiteet!

    Valmennuskurssien suurimpina hyötyinä nähdään yleensä kurssin antama lukurutiini, kurssikavereilta saatu vertaistuki, ammattitaitoiset opettajat ja kurssin myötä muodostuva realistinen kuva tulevasta kokeesta. Mutta on valmennuskursseja vastaa esitetty myös paljon kritiikkiäkin, mm. korkeiden hintojen ja epätasa-arvoisen asetelman vuoksi. Mutta mitä mieltä ovat valmennuskurssi-vaihtoehdon valinneet opiskelijat?

    Liisa, 21 (Lääketieteellinen tiedekunta) Kävi valmennuskurssin

    Koulussa olen viihtynyt oikein hyvin, opiskelu on mahtavaa! Uuteen kaupunkiin on toki ollut totuttelemista – koti-ikävä Helsinkiin vaivaa aika-ajoin :) Itse kävin valmennuskurssin, koska lääkiksen pääsykoekirja tuntui ainakin ensimmäisellä lukukerralla olevan täyttä… latinaa ;) Toiveissa oli siis opettajia, jotka pystyisivät hiukan auttamaan näiden asioiden avaamisessa. Lisäksi, koska lukemaan oli aloitettava niin aikaisin, ja jaksettava paahtaa koko kevät täysillä, ajattelin, että kurssi rytmittäisi hyvin tätä kaikkea.

    Kurssi auttoi oppimaan asioita kappale kappaleelta ja tehtävä tehtävältä. Kuitenkin, jos jotain kritiikkiä pitäisi sanoa, niin valmennuskurssin simuloidut kokeet olisivat voineet olla hiukan haastavampia. Välillä saattoi tulla liiankin itseluottavainen olo. Siihen ei ikinä pitäisi sortua, vaikka tietty määrä uskoa omaan osaamiseen toki tarvitaan. Kaverilta epäselvien asioiden kysyminen, ja vastaavasti itse toiselle opettaminen ovat myös hyödyllisiä opiskelutekniikoita pelkän pänttäämisen sijasta.

    Tämän kevään hakijoille haluaisin vielä sanoa vinkiksi, että kun aloittaa lukemisen pääsykokeeseen, kannattaa se alusta alkaen tehdä kunnolla ja tosissaan! Vaikka tuntuisi siltä, että ekalla kerralla ei varmaan sisään pääse, iloisia yllätyksiäkin on nähty. Kursseista kannattaa myös ottaa kaikki irti, esimerkiksi aina tehdä kaikki tehtävät sun muut, vaikka kukaan ei niitä tarkistakaan.Paljon tsemppiä kaikille hakijoille, vielä jaksaa lukea ja laskea täysillä :D

    VINKKI! Lisää asiaa pääsykoeprosessista löytyy myös Opiskelupaikan sivuilta!

  • Jokapaikan opiskelija

    Date: 2010.04.17 | Category: Ajankäyttö, Artikkeleita, Lukupaikka | Response: 0

    Lueskelin vähän aikaa sitten Aalto yliopiston uutta Aino-ylioppilaslehteä ja eteen sattui juttu samasta aiheesta kuin viime viestissä eli lukupaikkojen valinnan vaikeudesta.

    Jutussa on esimerkiksi hyvä idea kännykän hälytyksen hyödyntämisestä: jos omiin paheisiisi kuuluu liian pitkiksi venähtävien luku-taukojen pitäminen, niin laita hälytys soimaan, kun on aika lopettaa tauottelu.

    Lue tästä juttu klikkaamalla kuva suuremmaksi:

    Jokapaikan Opiskelija

    Aino-lehteen kannattaa muutenkin käydä tutustumassa; mukana on paljon ajankohtaisia juttuja opiskelusta, työelämästä ja nuorten elämästä yleisesti. Lehteä on jaossa kampuksilla, mutta monet teksteistä pitäisi löytyä myös netistä.

  • Hennatatuoitu opiskeluinto

    Date: 2010.04.01 | Category: Artikkeleita, Pääsykokeet | Response: 0

    Vielä vähän jatkoa edelliseen postaukseen… Vastaan tuli mielenkiintoinen teksti samasta aiheesta eli hallituksen suunnittelemasta pääsykoe-remontista.

    Janne Metson kolumni “Hennatatuoitu opiskeluinto” nostaa esiin hyviä pointteja pääsykoe-uudistuksen seurauksista.

    Kuten sanottua, aihe jakaa mielipiteet, mutta joskus kritiikki on myös hyväksi! Se patistaa kehittämään ideoita entistä paremmiksi. Jokainen voi katsoa kriittisesti myös omia opiskelurutiinejaan. Onko oma tuttu tapasi se kaikkein paras vai voisiko sitä kehittää vieläkin tehokkaammaksi?

    Eipä muuta tällä kertaa.

    Hyviä lukuhetkiä!

  • Koulutus-artikkeleita!

    Date: 2010.03.19 | Category: Artikkeleita, Pääsykokeet | Response: 0

    Helsingin Sanomien koulutusliitteestä löytyy muuten hauskoja ja mielenkiintoista juttuja sekä pääsykokeisiin liittyen että opiskelijaelämästä yleisemmin. Artikkeleissa käsitellään esimerkiksi eri kaupunkien opiskelijakulttuureja, ammattikorkeakoulujen roolia sekä eri alojen työllisyystilanteita.

    Mitä koulutus sinulle merkitsee? Onko se pakko vai mahdollisuus, onni vai oljenkorsi? Käy lukemassa pääkirjoitus ja kannattaa muutenkin käydä tutustumassa artikkelien sisältöön – monessa niissä on hyviä ajatuksia!

    Aurinkoista viikonloppua kaikille!

Aiheet

Viimeisimmät kommentit

Tagipilvi

hakeminen lukeminen Lukupaikka Lukusuunnitelma opiskelumotivaatio Opiskelutekniikka pääsykoe Stressi työ Valmennuskurssi yhteishaku

Linkkejä ammattikorkeakouluihin

Linkkejä yliopistoihin

Omat linkit