Archive for the ‘Valmennuskurssi’ Category
-
Tapaus oikis
Pääsykoerumba käy nyt kevään osalta kuumimmillaan. Osalla on pääsykoe jo takanapäin, mutta muun muassa sellaisten huippusuosittujen alojen kuin kauppatieteiden ja oikeustieteiden pääsykokeet ovat vasta kesäkuun puolivälin tienoilla. Vaikka kesälaitumet jo houkuttaisivat, älä luovuta vaan yritä rutistaa viimeisetkin voimat peliin. Ihan oikeasti, saavutettu opiskelupaikka palkitsee.
Opiskelemaan pääsy saattaa joskus tuntua mahdottomalta ja kaukaiselta haaveelta. Joka vuosi kuitenkin tuhannet onnelliset ja hurjasti töitä tavoitteensa eteen tehneet tyypit aloittavat opiskelun unelma-alallaan. Niillä vaikeinakin pidetyillä aloilla. Eräs perinteisesti hyvin haastavana pidetty pääsykoe on oikeustieteellisen tiedekunnan pääsykoe. Juttelin taannoin viime vuonna Helsingin yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan itsensä sisään pakertaneen tutun kanssa ja hänellä oli paljon sanottavaa oikiksen pääsykokeesta. Näitä ajatuksia ja vinkkejä sain myös luvan jakaa Tuutoriblogissa.
-
Pääsykoe-kevät ilman valmennusta?
Viime kerralla pohdittiin valmennuskurssien roolia opiskelijoiden pääsykoe-prosessin aikana. Myönnettäköön, että valmennuskurssien sisäänpääsyprosentit ovat usein aika painavia lukuja, mutta sisään pääsee joka vuosi myös joukko ihmisiä, jotka ovat selvityneet lukemisesta omin avuin. Valintaan saattaa vaikuttaa raha tai omat periaatteet, mutta yhtä kaikki, päätös voi olla vaikea, sillä nykyisin paine osallistua kurssille voi olla kova. Nimittäin jättäytymällä pois, hyväksyy samalla myös sen tosiasian, että kilpasiskot saavat osakseen ylimääräistä tukea, opetusta ja kannustusta, joka saattaa tavalla tai toisella vaikuttaa hakijan omaan asemaan.
Toisaalta välillä päätös kurssille osallistumisestakin voi joissakin tapauksissa mietityttää, sillä kurssit saavat osakseen myös paljon vastustusta. Kovat hinnat asettavat hakijat eriarvoiseen asemaan, jolloin ajatus kaikille avoimesta mahdollisuudesta yhtäläiseen koulutukseen joudutaan kyseenalaistamaan. Tätä asiaa nostettiin esiin myös Aino-lehdessä ilmestyneessä mielipidekirjoituksessa.
Klikkaa kuvaa suuremmaksi ja lue juttu!
Mutta kuten seuraavasta haastattelusta käy ilmi, tavoitteiden saavuttamiseksi on olemassa monta eri tietä. Jokainen valitkoon siis itselleen sopivimman vaihtoehdon, muiden mielipiteistä välittämättä!
Emmi, 21 (Kemian laitos) Ei käynyt valmennuskurssia
Opiskelujen alettua olen viihtynyt ystävien kanssa oikein mainiosti, kursseilla vähän vaihtelevammin. Ei kannata uskoa, ettei kemianopiskelijan tarvitse osata fyssaa tai matikkaa…. Pääsykoe-keväänä päätin, etten käy valmennuskurssia, koska tunsin ettei siihen ollut tarvetta ja tiesin taitojeni riittävän sisään. En edes tehnyt kaikkia valintakokeen tehtäviä, koska tiesin, että tehdyt tehtävät riittäisivät sisäänpääsyyn. Opiskelin itsenäisesti laskemalla kaikista lukion kirjojen eri alueista kertaustehtäviä ja luin teorian läpi pari kertaa huolella.
Vinkiksi tämän kevään hakijoille sanoisin, ettei kannata stressata itseään ihan lukkoon! Jos olet lukenut tarpeeksi, niin tiedät sen, eikä tarvitse liikaa jännittää. Osa mokaa kokeet pelkästään liiasta stressistä ja jännityksestä! Lisäksi aivot toimii paremmin kun luottaa itseensä, nukkuu hyvin ja syö hyvin.Kahvi on ihan turha pissahädän aiheuttaja!
Kannattaa etukäteen ottaa huolellisesti selvää hakijoiden tasosta ja se osaaminen, mikä vaaditaan sisäänpääsyyn. Kannattaaa käydä kokeilemassa ensimmäinen pääsykoe, jos ei jaksa kunnolla vielä esim. suoraan kirjotuksista lukea. On paljon kivempi mennä “kunnolla yrittämään” kun ei kaikki ole ihan tuntematonta ja vierasta! Jos sisäänpääsy on helppoa, ei tarvitse rehkiä itseään piippuun, mutta jos koe on haastava, lue kunnolla, perusteellisesti, mieti omaa oppimista ja hyödynnä parhaita puoliasi!
Aiheet
- Aiheeton (9)
- Ajankäyttö (10)
- Artikkeleita (5)
- eri ikäiset hakijat (1)
- Heidi (11)
- Kirjoittajat (10)
- Lukupaikka (3)
- Lukusuunnitelma (4)
- Motivaatio (9)
- Opiskelijaelämä (1)
- Opiskelu (14)
- Opiskelutekniikka (12)
- Pääsykoepäivä (1)
- Pääsykokeet (23)
- Pääsykokeet ja lukeminen (12)
- Penkkarit (1)
- Sini (10)
- sisäänpääsyprosentit (3)
- Stressi (6)
- Tehtävätyypit (4)
- Tiedon etsintä (2)
- Urapohdinta (5)
- Välivuosi (1)
- Valmennuskurssi (2)
- Vappu (1)
- Ylioppilaskirjoitukset (3)
Viimeisimmät kommentit
- noullyfal: Lukupaikka ja lukutyyli vapaa – kunhan tiedät mitä teet
- Janee: Ylioppilaskirjoituksista, stressistä ja kaikenikäisistä hakijoista
- sinisuomi: Sudenkuopat eri ikäisillä hakijoilla
Tagipilvi
Linkkejä ammattikorkeakouluihin
- Arcada
- Diakonia-ammattikorkeakoulu
- HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu
- Hämeen ammattikorkeakoulu
- Högskolan på Åland
- Humanistinen ammattikorkeakoulu
- Jyväskylän ammattikorkeakoulu
- Kajaanin ammattikorkeakoulu
- Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu
- Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu
- Kymenlaakson ammattikorkeakoulu
- Lahden ammattikorkeakoulu
- Laurea ammattikorkeakoulu
- Metropolia ammattikorkeakoulu
- Mikkelin ammattikorkeakoulu
- Oulun seudun ammattikorkeakoulu
- Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu
- Poliisiammattikorkeakoulu
- Rovaniemen ammattikorkeakoulu
- Saimaan ammattikorkeakoulu
- Satakunnan ammattikorkeakoulu
- Savonia ammattikorkeakoulu
- Seinäjoen ammattikorkeakoulu
- Tampereen ammattikorkeakoulu
- Turun ammattikorkeakoulu
- Vaasan ammattikorkeakoulu
- Yrkeshögskolan Novia
Linkkejä yliopistoihin
- Aalto-yliopisto
- Åbo Akademi
- Helsingin yliopisto
- Itä-Suomen yliopisto
- Jyväskylän yliopisto
- Lapin yliopisto
- Lappeenrannan teknillinen yliopisto
- Maanpuolustuskorkeakoulu
- Oulun yliopisto
- Sibelius-Akatemia
- Svenska handelshögskolan
- Tampereen teknillinen yliopisto
- Tampereen yliopisto
- Teatterikorkeakoulu
- Turun yliopisto
- Vaasan yliopisto
